Me emme kapinoi (Prof. Kolbe cocktailkutsuilla)

Historiantutkija ja tietokirjailija Laura Kolbe on Helsingin yliopiston Euroopan historian professori ja kaupunginvaltuutettu. Muiden tutkimusaiheidensa ohella hän on laajalti perehtynyt suomalaiseen yläluokkaan ja eliittiin, aihepiiriin jota moni muu tutkija vieroksuu. Laura Kolbe on henkilö, joka saattaa vaikka cocktailkutsuilla kysyä startup-guru Miki Kuuselta, kenenkäs Kuusen poikia tämä on. Tämän ja monta muuta hauskaa anekdoottia Kolbe kertoo kirjassaan Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus (2014). Kirja avaa hiukan tavanomaisesta poikkeavaa näkökulmaa suomalaisen yhteiskunnan kerrostuneisuuteen.

Yläluokasta ja keskiluokasta puhuminen implikoi kiusallisen hierarkiatietoisuuden. Niin vaikea aihe kuin yhteiskunnallinen kerrostuneisuus onkin, se mitä ilmeisemmin kiinnostaa juuri nyt. Äänestävän ja kuluttavan keskiluokan yhteiskunnallisesta merkityksestä ovat viime aikoina kirjoitelleet eri alojen vaikuttajat Anu Kantolasta Matti Apuseen. ”Pop up -toimittaja” Pontus Purokuru arvioi luokista puhumisen hankaluuden johtuvan siitä, että luokan käsite johtaa ajatukset toisilla tai itsellä oleviin etuoikeuksiin ja sitä kautta syyllisyyteen tai vihaan. Kaikki tämä, vaikka yläluokkaa ei edes mainittaisi.  Suomalaisella yläluokalla ei olekaan ollut selkeää identiteettiä sitten marsalkka Mannerheimin. Eliitistä ja luokista on tuskin saanut puhua, koska luokkapohjaisen jakautumisen ajatusta on aktiivisesti vältetty. Luokkatietoisuus oli hyvä häivyttää, koska yhteinen ja henkilökohtainen hyvä menivät sekaisin itseä suuremman päämäärän eteen toimittaessa. Olemisen sietämätön vaikeus maalailee kaunista kuvaa menneen maailman suomalaisen eliitin luonteesta. Kuten niin usein silloin, kun eliitin olemassaolosta uskalletaan puhua, Kolbe painottaa suomalaisen periytyvän yläluokkaisuuden kuvauksessaan arvoja, asenteita, velvollisuudentuntoa ja perinteitä.

Laura Kolbe tuntee piirit ja tietää tarkkaan, että Miki Kuusi on paitsi muodikas startup-vaikuttaja, myös Granfeltin (sittemmin Kuusi) menestyjäsuvun jäsen, suomalaista eliittiä. Nuorissa startup-piireissä ei tietystikään tunneta Kuusen sukuun kuulunutta Pekka K:ta, jonka elämäntyö oli panna käyntiin suomalaisen yhteiskuntapolitiikan määrätietoinen ja järjestelmällinen rakentaminen, hyvinvoinnin valtiollistaminen. Kolbe toteaa, että valtion kehittäminen oli pitkään kansaa yhdistänyt kollektiivinen päämäärä. Yksilön arvostus yhteiskunnan toimivana jäsenenä on puolestaa liittynyt koulutukseen ja ammattiasemaan pikemmin kuin tulotasoon, syntyperään ja erilaisiin perittyihin pääomiin. Eliitin jäsenyys on meillä yleensä edellyttänyt korkeaa koulutusta, joka on toiminut periaatteessa kaikille avoimena väylänä autuaaseen ylempään keskiluokkaan. Periytyvien pääomien puutetta ei olekaan nähty suurena ongelmana yksilön etenemismahdollisuuksien kannalta, onhan kaikilla ollut mahdollisuus.

Suomalainen yhteiskuntajärjestys on siis perustunut suuren ”keskiluokan” kohtuullisiin kulutusmahdollisuuksiin. Kun keskiluokan asiat ovat olleet suurin piirtein kunnossa, yhteiskunnan kerrostuneisuutta sivuava kotimainen tutkimuskirjallisuus on keskittynyt heikompiosaisten pärjäämiseen. Eräs viime aikojen johtavista yhteiskuntapoliittisista teemoista kulkee eriarvoisuuden nimellä. Suomessa yhteiskuntapoliittiseen ja sosiologiseen tutkimukseen ylipäänsä ja harvinaiseen yläluokkien toimintamallien tutkimukseen erityisesti on usein kuulunut selvästi juuri heikommin pärjäävien näkökulma. Tämän tekstin innoittanut Laura Kolben tuotanto edustaa historiantutkimusta, jolla ei liene vastaavanlaista painolastia, mutta tutkimuksen kohteena on yksi ja sama ilmiö. Yhdessä Katriina Järvisen kanssa Kolbe on käsitellyt suomalaisen yhteiskunnan kerrostuneisuutta myös alempien luokkien näkökulmasta ja onnistunut legitimoimaan tätä keskustelua siitä perinteisesti kiinnostuneiden piirien ulkopuolella. Ehkä Kolben auktoriteetista kertoo jotain sekin, että teos Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007) esiteltiin aikanaan myös täällä.

Aiemmassa tekstissäni käsiteltiin ruotsalaisen sosiologin Göran Therbornin ajatuksia. Therborn on päässyt myös Olemisen sietämättömän vaikeuden pitkään lähdeluetteloon. Therbornin agendalla on herättää keskiluokan solidaarisuus ja tietoisuus omasta ratkaisevasta asemastaan yläluokan ja työväenluokan välissä. Suomessa monet pyrkivät elintasoon ja statukseen, joihin voi yhdistää keskiluokkaisuuden leiman, mutta keskiluokkaa itseään ei osata määritellä. Poliitikotkin arvuuttelevat, mitä keskiluokalle pitäisi luvata. Siinä missä Göran Therborn vetoaa keskiluokan ja työväenluokan yhteisiin intresseihin suhteessa taloudelliseen eliittiin, suomalaisesta yhteiskunnasta kirjoittava Kolbe tuntuu korostavan yläluokan tavallisuutta, sen yhteyttä keskiluokkaan jonka kanssa arvot ovat yhteiset. Halutaan uskoa, että eliitin entisestä velvollisuusetiikasta on hiven jäljellä. Joskus olemassa olevien erojen häivyttäminen on tarpeellista puheen tasolla. Kun luokka määritellään arvoiksi ja asenteiksi, siivooja ja aivokirurgi saavat kuvitella intressinsä yhteneviksi.